Takaisin tekstiin 45

Sananl. 16–18

16 1 Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra.
2 Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset.
3 Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät.
4 Kaiken on Herra tehnyt tarkoituksiaan varten, jumalattomankin – kohtaamaan kovan päivän.
5 Herra vihaa kaikkia kerskailijoita – totisesti, he eivät rangaistusta vältä!
6 Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin, Herran pelko pitää loitolla pahasta.
7 Joka elää Herran mielen mukaisesti, pääsee sovintoon vihamiestensäkin kanssa.
8 Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti.
9 Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.
10 Kuninkaan huulilla on Jumalan päätös, ei hän erehdy tuomiossaan.
11 Puntari on Herran, vaaka on Herran, hänen ovat kaikki punnukset.
12 Vääryyttä kuninkaat eivät siedä, ilman oikeutta ei valtaistuin kestä.
13 Rehellinen puhe on kuninkaalle mieleen, todenpuhujaa hän rakastaa.
14 Kuninkaan viha on kuoleman airut, mutta viisas voi hänet lepyttää.
15 Kuninkaan hymy on elämän vakuus, hänen suosionsa kuin keväinen sade.
16 Hanki viisautta, se on parempaa kuin kulta, hanki ymmärrystä, se on kalliimpaa kuin hopea.
17 Oikeamielisten tie kiertää pahan kaukaa, henkensä turvaa, joka tietään tarkkaa.
18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
19 Parempi elää hiljaa köyhien parissa kuin jakaa saalista röyhkeiden kanssa.
20 Joka harkiten toimii, saa kaikkea hyvää, onni on sen, joka turvaa Herraan.
21 Harkitseva ihminen saa viisaan maineen, taitava puhe taivuttaa mielet.
22 Viisaus on viisaalle elämän lähde, tyhmyys tyhmälle rangaistus.
23 Viisas sydän antaa suuhun sanat, jotka vievät perille opetuksen.
24 Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille.
25 Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie.
26 Nälkä miehen työhön ajaa, oma suu on häntä hoputtamassa.
27 Heittiö penkoo esiin pahaa, hänen huulillaan on kuin polttava tuli.
28 Juonittelija rakentaa riitaa, panettelija erottaa ystävykset.
29 Kelvoton mies vetää ystävänsä mukaan, johdattaa hänetkin turmion tielle.
30 Joka kyräten katsoo, hankkii pahaa, joka huulensa tiukkaa, on jo päätöksen tehnyt.
31 Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää.
32 Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.
33 Helmassa arpaa ravistellaan, tuloksen ratkaisee Herra.

17 1 Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita.
2 Viisas orja pitää kurissa kunnottoman pojan ja pääsee perinnölle veljesten kanssa.
3 Hopealle sulatin, kullalle uuni, ihmisten sydämet tutkii Herra.
4 Heittiö kuuntelee ilkeitä puheita, kieroilija turmion sanoja.
5 Joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa, vahingonilo ei jää rankaisematta.
6 Vanhusten kruununa ovat lastenlapset, lasten kunniana heidän isänsä.
7 Tyhmän suuhun ei sovi suora puhe eikä ruhtinaan huulille valhe.
8 Joka lahjoo, luulee lahjaansa onnenkiveksi: minne hän menee, hän menestyy.
9 Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.
10 Viisas ottaa moitteesta opikseen, sata lyöntiäkään ei paranna tyhmää.
11 Paha ihminen kapinoi ja kapinoi, kunnes kohtaa armottoman sanantuojan.
12 Tulkoon vaikka poikasensa menettänyt karhu, kunhan ei tyhmyri hulluudessaan!
13 Joka hyvän pahalla maksaa, vetää onnettomuuden kotinsa ylle.
14 Riita syntyy kuin rako patoon – tuki se, ennen kuin vesi nousee!
15 Vapaus syylliselle, tuomio syyttömälle, kumpaakin Herra kammoksuu.
16 Mitä hyötyy tyhmyri rahoistaan? Viisautta hän ei ymmärrä ostaa.
17 Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä.
18 Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen.
19 Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan.
20 Väärämielinen ei onnea tavoita, kieroilijan kohtaa perikato.
21 Murheen saa, joka tyhmän siittää, houkan isä ei iloa tunne.
22 Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.
23 Jumalaton ottaa salaa lahjuksen ja vääristää oikeuden tien.
24 Viisas pitää silmänsä viisaudessa, tyhmän katse kiertelee maailman rantaa.
25 Tyhmä poika on isänsä murhe, katkera pettymys äidilleen.
26 Pahoin tehdään, jos syytöntä sakotetaan, oikeutta loukataan, jos ruoskitaan kunnian miestä.
27 Viisas se, joka sanojaan säästää, järkevä pitää päänsä kylmänä.
28 Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa.

18 1 Eristäytyvä ihminen katsoo vain itseensä – riita on valmis, jos häntä neuvot.
2 Moukka ei yritäkään ymmärtää, silti hän tahtoo mielipiteensä julki.
3 Jumalattomuutta seuraa halveksunta, häpeän mukana tulee pilkka.
4 Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
5 Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
6 Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
7 Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
8 Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
9 Joka hoitaa työnsä veltosti, on vahingontekijän veli.
10 Herran nimi on vahva torni, hurskas rientää sinne ja saa turvan.
11 Omaisuus on rikkaalle vahva varustus, kuin korkea muuri – niin hän luulee.
12 Ylpeys vie ihmisen perikatoon, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
13 Joka vastaa, ennen kuin on kuunnellut loppuun, saa osakseen häpeän ja tyhmyrin maineen.
14 Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää?
15 Ymmärtäväinen tavoittelee tietoa, viisaan korva on aina sille avoin.
16 Lahja avaa ovet antajalleen, vie hänet mahtimiesten luo.
17 Oikeudessa ensiksi puhuva on oikeassa – kunnes vastapuoli panee hänet koetteelle.
18 Arpa riidat asettaa, ratkaisee väkevienkin välit.
19 Loukattu veli on kuin linnoitettu kaupunki, riidat ovat kuin linnanportin salvat.
20 Puheesi mukaan saat purtavaa, sanoistasi riippuu, mitä saat niellä.
21 Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.
22 Onnen löytää, joka vaimon löytää, hän on päässyt Herran suosioon.
23 Köyhä pyytää nöyrästi, rikas vastaa tylysti.
24 Paljon ystäviä – vähän ystävyyttä, tosi ystävä on enemmän kuin veli.

Takaisin tekstiin 45
Jaa sivu: