“Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut.”

Edellinen teksti Seuraava teksti

2. Sam. 7:1–13

1 Kuningas Daavid asui nyt palatsissaan, ja Herra oli antanut hänen päästä rauhaan kaikista vihollisista, joita hänen ympärillään oli ollut. 2 Kerran kuningas sanoi profeetta Natanille: ”Sinä näet, että minä asun setripuisessa palatsissa mutta Jumalan arkku asuu teltassa.” 3 Natan sanoi kuninkaalle: ”Tee vain kaikki mitä on mielessäsi, sillä Herra on kanssasi.”

4 Mutta yöllä Natanille tuli tämä Herran sana: 5 ”Mene ja sano palvelijalleni Daavidille, että Herra on sanonut näin: Aiotko sinä pystyttää rakennuksen minun asunnokseni? 6 Siitä päivästä alkaen, jolloin johdatin israelilaiset pois Egyptistä, aina tähän päivään asti minä en ole asunut rakennuksessa, vaan olen vaeltanut asuen teltassa ja majassa. 7 Olenko israelilaisten kanssa vaeltaessani koskaan sanonut yhdellekään Israelin johtajista, joiden olen käskenyt paimentaa kansaani Israelia: ’Miksi ette ole rakentaneet minulle setripuista asuntoa?’

8 ”Ilmoita nyt palvelijalleni Daavidille, että Herra Sebaot on sanonut näin: Minä otin sinut laitumelta laumasi jäljestä kansani Israelin hallitsijaksi. 9 Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut, ja olen raivannut viholliset pois edestäsi, ja minä teen sinun nimesi yhtä suureksi kuin maan mahtavien nimet. 10 Minä hankin kansalleni Israelille asuinsijan ja juurrutan sen siihen, niin että se saa asua levollisesti aloillaan. Eivätkä vääryyden tekijät enää sorra sitä niin kuin ennen, 11 niin kuin vielä silloinkin, kun olin asettanut tuomareita johtamaan kansaani Israelia. Minä päästän sinut rauhaan kaikista vihollisistasi.

”Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen. 12 Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden. 13 Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti.

Lue laajemmin: 2. Sam. 5–7

5 1 Kaikki Israelin heimot saapuivat Hebroniin Daavidin luo ja sanoivat: ”Sinä ja me olemme samaa lihaa ja verta. 2 Jo aikaisemmin, silloin kun Saul vielä oli kuninkaamme, sinä johdit Israelia sen sotaretkillä. Herra on sanonut sinulle: ’Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinusta tulee Israelin hallitsija.'” 3 Myös kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin. Kuningas Daavid solmi siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä, ja he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi.

4 Kuninkaaksi tullessaan Daavid oli kolmikymmenvuotias, ja hän hallitsi neljäkymmentä vuotta: 5 seitsemän vuotta kuusi kuukautta Juudan kuninkaana Hebronissa ja kolmekymmentäkolme vuotta koko Israelin ja Juudan kuninkaana Jerusalemissa.

6 Kuningas lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” Tällä he tarkoittivat, ettei Daavid koskaan pääsisi kaupunkiin. 7 Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta sitten tuli Daavidin kaupunki. 8 Sinä päivänä hän sanoi: ”Te, jotka tahdotte kukistaa jebusilaiset, pistäkää hengiltä nuo sokeat ja rammat, joita Daavid ei voi sietää.” Tämän vuoksi sanotaan: ”Sokeat ja rammat eivät pääse sisälle pyhäkköön.”

9 Daavid asettui asumaan linnoitukseen ja nimesi paikan Daavidin kaupungiksi. Hän laajensi sitä eri suuntiin Millon ja keskustan välillä. 10 Daavidin mahti kasvoi yhä, sillä Herra Jumala Sebaot oli hänen kanssaan.

11 Tyroksen kuningas Hiram lähetti Daavidin luo lähettiläitä sekä toimitti hänelle setripuuta, kirvesmiehiä ja kivenhakkaajia, ja nämä miehet rakensivat Daavidille palatsin. 12 Daavid ymmärsi, että Herra oli vahvistanut hänen asemansa Israelin kuninkaana ja antanut hänen kuninkuutensa menestyä kansansa Israelin vuoksi.

13 Sen jälkeen, kun Daavid oli siirtynyt Hebronista Jerusalemiin, hän otti vielä useita vaimoja ja sivuvaimoja, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 14 Hänen Jerusalemissa syntyneiden poikiensa nimet olivat Sammua, Sobab, Natan, Salomo, 15 Jibhar, Elisua, Nefeg, Jafia, 16 Elisama, Eljada ja Elifelet.

17 Kun filistealaiset kuulivat, että Daavid oli voideltu Israelin kuninkaaksi, he lähtivät kaikki liikkeelle käydäkseen Daavidin kimppuun. Saatuaan tästä tiedon Daavid lähti turvapaikkaansa vuorille. 18 Filistealaiset tulivat ja levittäytyivät Refaiminlaaksoon. 19 Daavid kysyi Herralta: ”Lähdenkö filistealaisia vastaan? Annatko heidät minun käsiini?” Herra vastasi hänelle: ”Lähde! Minä annan filistealaiset sinun käsiisi.” 20 Daavid tuli Baal-Perasimiin, löi siellä filistealaiset ja sanoi: ”Herra on murtanut viholliset minun edestäni niin kuin vedet murtavat padon.” Tämän vuoksi paikka sai nimen Baal-Perasim. 21 Filistealaiset jättivät sinne jumalankuvansa, ja Daavid ja hänen miehensä kuljettivat ne pois.

22 Mutta filistealaiset tulivat uudelleen ja levittäytyivät Refaiminlaaksoon. 23 Daavid kysyi Herralta neuvoa, ja Herra vastasi: ”Älä mene heitä vastaan, vaan kierrä heidän taakseen ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden kohdalta. 24 Kun kuulet puiden latvoista kuin askelten kahinaa, lähde silloin hyökkäykseen. Se on merkkinä siitä, että Herra on lähtenyt edelläsi tuhoamaan filistealaisten leirin.” 25 Daavid teki niin kuin Herra oli käskenyt, ja hän löi filistealaiset ja ajoi heitä takaa Gebasta Geserin liepeille asti.

6 1 Daavid kokosi jälleen kaikki Israelin parhaat soturit, kolmekymmentätuhatta miestä. 2 Hän lähti koko joukkonsa kanssa hakemaan Juudan Baalasta Herralle Sebaotille pyhitetyn liitonarkun, jota kerubit varjoavat. 3 He nostivat Jumalan arkun uusiin vaunuihin ja kuljettivat sen pois Abinadabin talosta kukkulalta. Uusia vaunuja ohjasivat Abinadabin pojat Ussa ja Ahjo. 4 Ussa kulki arkun vierellä, ja Ahjo kulki sen edellä. 5 Ja Daavid ja kaikki israelilaiset karkeloivat riemuissaan Herran edessä ja lauloivat soittaen lyyraa ja harppua, rumpuja, helistimiä ja symbaaleja.

6 Mutta kun he saapuivat Nakonin puimatantereen kohdalle, härät alkoivat vikuroida, ja Ussa ojensi kätensä ja tarttui Jumalan arkkuun. 7 Silloin Ussaa kohtasi Herran viha. Jumala löi häntä tuon hairahduksen tähden, niin että hän kuoli Jumalan arkun viereen.

8 Daavid kauhistui, kun Herra oli näin musertanut Ussan. Paikka sai nimekseen Peres-Ussa, ja tätä nimeä siitä käytetään vielä nytkin. 9 Herran teko sai Daavidin pelon valtaan, ja hän sanoi: ”Kuinka minä voisin ottaa Herran arkun luokseni?” 10 Hän ei tahtonut viedä Herran arkkua Daavidin kaupunkiin vaan jätti sen gatilaisen Obed-Edomin taloon. 11 Herran arkku oli kolmen kuukauden ajan siellä, ja Herra siunasi Obed-Edomia ja koko hänen perhettään.

12 Mutta kun Daavid kuuli, että Herra oli Jumalan arkun vuoksi siunannut Obed-Edomin koko perhettä ja hänen omaisuuttaan, hän lähti Obed-Edomin taloon ja toi sieltä Jumalan arkun riemusaatossa Daavidin kaupunkiin. 13 Kun Herran arkun kantajat olivat astuneet kuusi askelta, Daavid uhrasi sonnin ja syöttövasikan. 14 Pelkkä pellavakasukka yllään hän tanssi rajusti Herran edessä. 15 Daavid ja koko Israelin heimo saattoivat Herran arkkua, ja riemu raikui ja torvet soivat.

16 Kun Herran arkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Mikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja tanssivan Herran edessä Mikal halveksi häntä mielessään. 17 Herran arkku tuotiin paikalleen telttaan, jonka Daavid oli pystyttänyt sitä varten, ja Daavid uhrasi Herran edessä polttouhreja ja yhteysuhreja. 18 Uhritoimituksen päätettyään hän siunasi kansan Herran Sebaotin nimeen 19 ja jakoi kansalle, koko Israelin väelle, miehille ja naisille, kullekin uhrileivän, yhden osuuden uhrilihasta ja hunajaleivonnaisen. Sitten kaikki lähtivät kotiinsa.

20 Mutta kun Daavid palasi tervehtimään perhettään, Saulin tytär Mikal tuli häntä vastaan ja sanoi: ”Kylläpä Israelin kuningas tänään käyttäytyi arvokkaasti! Paljasti itsensä palvelijoidensa piikojen edessä niin kuin mikäkin narri!” 21 Daavid vastasi: ”En, vaan Herran edessä! Hän valitsi mieluummin minut kuin isäsi ja isäsi suvun ja määräsi minut Israelin, Herran kansan, hallitsijaksi. Herran edessä minä tahdon iloita, 22 vaikka joutuisin alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseni omissakin silmissäni. Mutta ne piiat, joista sinä puhuit, tulevat pitämään minua arvossa.” 23 Eikä Saulin tytär Mikal koko elinaikanaan saanut lasta.

7 1 Kuningas Daavid asui nyt palatsissaan, ja Herra oli antanut hänen päästä rauhaan kaikista vihollisista, joita hänen ympärillään oli ollut. 2 Kerran kuningas sanoi profeetta Natanille: ”Sinä näet, että minä asun setripuisessa palatsissa mutta Jumalan arkku asuu teltassa.” 3 Natan sanoi kuninkaalle: ”Tee vain kaikki mitä on mielessäsi, sillä Herra on kanssasi.”

4 Mutta yöllä Natanille tuli tämä Herran sana: 5 ”Mene ja sano palvelijalleni Daavidille, että Herra on sanonut näin: Aiotko sinä pystyttää rakennuksen minun asunnokseni? 6 Siitä päivästä alkaen, jolloin johdatin israelilaiset pois Egyptistä, aina tähän päivään asti minä en ole asunut rakennuksessa, vaan olen vaeltanut asuen teltassa ja majassa. 7 Olenko israelilaisten kanssa vaeltaessani koskaan sanonut yhdellekään Israelin johtajista, joiden olen käskenyt paimentaa kansaani Israelia: ’Miksi ette ole rakentaneet minulle setripuista asuntoa?’

8 ”Ilmoita nyt palvelijalleni Daavidille, että Herra Sebaot on sanonut näin: Minä otin sinut laitumelta laumasi jäljestä kansani Israelin hallitsijaksi. 9 Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut, ja olen raivannut viholliset pois edestäsi, ja minä teen sinun nimesi yhtä suureksi kuin maan mahtavien nimet. 10 Minä hankin kansalleni Israelille asuinsijan ja juurrutan sen siihen, niin että se saa asua levollisesti aloillaan. Eivätkä vääryyden tekijät enää sorra sitä niin kuin ennen, 11 niin kuin vielä silloinkin, kun olin asettanut tuomareita johtamaan kansaani Israelia. Minä päästän sinut rauhaan kaikista vihollisistasi.

”Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen. 12 Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden. 13 Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. 14 Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan. 15 Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi. 16 Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.” 17 Natan kertoi Daavidille kaikki nämä sanat ja koko tämän näyn.

18 Silloin kuningas Daavid meni rukoilemaan Herraa ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani! Mikä olen minä ja mikä on minun sukuni, kun olet tuonut minut tähän asti? 19 Eikä tässäkään vielä ollut sinulle kyllin, vaan olet antanut suvulleni lupauksia, jotka tähtäävät kauas tulevaisuuteen. Herra, minun Jumalani, voiko tällaista tulla ihmisen osaksi? 20 Mitäpä muuta minä voisin enää sanoa sinulle? Sinä tunnet palvelijasi, Herra, minun Jumalani! 21 Täyttääksesi sanasi olet omasta tahdostasi tehnyt kaikki nämä suuret teot ja ilmoittanut ne palvelijallesi. 22 Sen tähden sinä olet suuri, Herra, minun Jumalani. Kaikki se, mitä olemme omin korvin kuulleet, osoittaa, ettei ole toista sinun kaltaistasi, ei ole muuta Jumalaa kuin sinä.

23 ”Mikä muu kansa maan päällä olisi kansasi Israelin kaltainen? Onko toista kansaa, jota Jumala olisi tullut lunastamaan omaksi kansakseen ja jolle hän olisi itse antanut nimen? Sinä olet tehnyt meille suuria ja pelottavia tekoja. Egyptistä sinä lunastit omaksesi kansasi, ja sinä hävitit vieraat kansat sen tieltä. 24 Nyt olet vahvistanut kansasi Israelin omaksi kansaksesi ikiajoiksi, ja sinusta, Herra, on tullut israelilaisten Jumala.

25 ”Herra, minun Jumalani, täytä nyt sanasi, jonka olet lausunut minulle ja suvulleni. 26 Silloin sinun nimesi on ikuisesti oleva suuri, näin kuuluva: ’Herra Sebaot, Israelin Jumala’, ja palvelijasi Daavidin suku pysyy aina sinun edessäsi. 27 Koska sinä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, olet palvelijasi kuullen luvannut: ’Minä rakennan sinulle kuningashuoneen’, palvelijasi on rohjennut esittää sinulle tämän rukouksen. 28 Niin, Herra, minun Jumalani, sinä olet Jumala; sinun sanasi käyvät toteen, ja sinä olet antanut minulle tämän suuren lupauksen. 29 Pyydän sinua siunaamaan palvelijasi suvun, niin että se saa ikuisesti palvella sinua. Sinä, Herra, minun Jumalani, olet antanut lupauksen. Sinä, Herra, olet siunannut palvelijasi sukua, ja niin sillä on aina oleva siunaus.”

Ovatko omat unelmasi aina Jumalan suunnitelmien mukaisia?

Daavid oli päässyt vihollisistaan eroon ja hallitsi Saulin jälkeen kuninkaana koko Israelia. Hänellä oli kuitenkin vielä yksi unelma: hän halusi rakentaa Jumalalle temppelin. Jumalan konkreettisena ”asuinpaikkana” oli edelleenkin liitonarkku, jota säilytettiin autiomaavaelluksen aikaisessa teltassa. Daavidin mielestä Jumala ansaitsi jotain parempaa ja näyttävämpää. Profeetta Naatankaan ei aluksi yhtään epäillyt Daavidin suunnitelman hienoutta.

Mutta Jumalalla olikin toiset suunnitelmat, jotka hän paljasti Naatanille. Niihin Daavidkin tyytyi. Daavidin poika tulisi rakentamaan temppelin – ja näin todella aikanaan kävi. Daavidin pojan Salomon temppeli olikin aikansa hienoimpia rakennuksia.

Meillä voi olla monia hienoja ja hyviä suunnitelmia elämässämme. Joskus Jumala haluaa kuitenkin kuljettaa meitä jotain toista tietä kuin itse ajattelemme hyväksi. Hän näkee tulevaisuuteen ja tietää, mikä on koko elämämme kannalta parasta. Siksi kannattaa aina kysyä neuvoa häneltä myös sellaisiin suunnitelmiin, jotka ulkoisesti näyttävät toteuttamisen arvoisilta. Jumala vastaa joskus myös sulkemalla ovia edessämme tai avaamalla uusia yllättäviä mahdollisuuksia. Joskus Jumalan vastaus on ”Odota!”, vaikka kovasti haluaisimme saada selkeän vastauksen heti. Tietämättömyys ja epävarmuus pitävät meidät usein lähempänä Jumalaa kuin helppo elämä. Ja suurin onni onkin siinä, että elämme lähellä Jumalaa!

”Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!”
Ps. 138:8
Keskustelukysymyksiä
  1. Miksi Daavidin ajatus temppelin rakentamisesta näytti aluksi profeetta Nataninkin mielestä kannatettavalta?
  2. Mitä kaikkea Jumala lupasi Daavidille?
  3. Mitä luulet, miksi Jumala ei antanut Daavidin rakentaa temppeliä?
  4. Miksi kaikkien ei ole tarkoitus tehdä kaikkea, vaan ihmisillä on omat tehtävänsä?
  5. Mitkä ovat omat unelmasi? Odotatko Jumalan täyttävän ne?
Arkeologiaa: Jerusalem, Daavidin kaupunki

Missä ensimmäinen Jerusalem tarkkaan ottaen oli ja mitä siitä on löydetty? Aiemmin luultiin, että se olisi sijainnut nykyisellä Siionin vuorella, joka on kaupungin korkein kohta. Myöhemmin arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että alkuperäinen jebusilaiskaupunki sijaitsi alempana, Ofelinkukkulalla, nykyisen moskeija-alueen eteläpuolella. Kathleen Kenyonin kaivauksissa 1961–1967 tuli esiin Ofelin itäiseltä rinteeltä 16,5 metriä korkea ja 13 metriä leveä rinteeseen tehty tukirakennelma, jota kutsutaan englanniksi termillä ”stepped stone stucture”. 1980-luvulla sen tutkimista jatkanut Yigael Shiloh ajoitti sen Daavidin aikaan 900-luvulle eKr. On todennäköistä, että kyseessä on Daavidin ajan kaupungin merkittävimmän rakennuksen, Daavidin linnan, tukimuuri, josta Vanhassa testamentissa käytetään nimeä Millo (2. Sam. 5:9, 2. Kun. 12:21). Kesällä 2005 Eilat Mazar löysi muurin päältä suuren rakennuksen peruskiviä. Kivinen tukimuuri ja viimeksi löydetty peruskivi osoittavat, että vaikka Jerusalem ei Raamatun aikaan ollut kovin suuri kaupunki, kyseessä ei myöskään ollut mikään syrjäkylä. Sellaiseen ei rakennettu valtavan suuria linnoja, jotka tarvitsivat massiivisia tukirakennelmia.

Ofelista löydettiin jo 1800-luvulla Hiskian rakennuttama tunneli, joka johti veden Gihonin lähteestä Siloan altaalle, sekä tunneli, joka johti lähteeltä ylös kaupunkiin. Siloan altaan oikea sijainti tarkentui 2004–2005 tehdyissä kaivauksissa. Tuon altaan portailta on löytynyt Jeesuksen aikaisia rahoja. Vuoden 2018 kaivauksissa alueelta löytyi pieni pyöreä, kämmenelle mahtuva kivinen pallo, jossa on teksti ”beka”. Se on ensimmäisen temppelin ajalta. Kyseessä on painomitta, joka tarkoittaa puolen sekelin painoa. Kyseessä oli temppelille annettava maksu aikana, jolloin varsinaista rahaa ei ollut vielä käytössä. Puolen sekelin maksu mainitaan 2. Moos. 30:13. Ofelin alue on nykyään yleisölle avoin vierailukohde, jossa voi nähdä em. tukimuurin ja pääsee kahlaamaan Hiskian tunnelin päästä päähän.

(Eero Junkkaala: Faktaa vai fiktiota, s. 76–79. Uusi Tie 2006. Arkeologian aarteita, s. 91–95. Perussanoma 2019.)

Kuva: Tukimuuri. Ian Scott, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons

Kuva: Hiskian tunneli. Omerm, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons

Edellinen teksti Seuraava teksti
Jaa sivu: