Info

RaamattuStartti

RaamattuStartti sisältää 100 tiivistä, tarkasti valittua lukukohtaa Vanhasta ja Uudesta testamentista. Jokaiseen lukukohtaan liittyy taustatietoa, pohdintaa ja keskustelukysymyksiä. Lukuohjelmaan sisältyy myös raamatunkohtien teemoihin liittyviä videoita, podcasteja ja sarjakuvia. Jokaisesta viiden lukukohdan jaksosta löytyy yksi laajempi raamattupiirimateriaali, jossa on keskustelukysymysten lisäksi myös aktivoiva tehtävä ryhmälle.

RaamattuStarttia julkaistaan myös muusikko Pekka Laukkarisen lukemana podcastina. Podcast-jaksoja päivitetään näille sivuille pikkuhiljaa ja niitä voi kuunnella suoraan kussakin lukukohdassa, Dei Plussassa sekä yleisimmissä podcast-palveluissa.

RaamattuStartti pohjautuu kansainvälisen Scripture Union -liikkeen E100-lukuohjelmaan, jonka nimessä kirjain E tarkoittaa ”essential”, suomeksi ”oleellinen”. Lukuohjelmassa käydään siis läpi 100 oleellista raamatunkohtaa niin, että tavoitteena on saada hyvä yleiskuva koko Raamatun sanomasta. E100 lukuohjelmasta on sekä aikuisten että nuorten versio. RaamattuStarttiin avattu raamatunteksti on nuorten versiosta. ”Lue laajemmin” avaa aikuisten version lukukohdan, ellei se ole sama kuin nuorten versiossa.

RaamattuStarttiin liittyvistä opetusteksteistä ja muusta materiaalista vastaa Raamatunlukijain Liitto. Lukujaksojen johdannot on laatinut Eero Junkkaala ja yksittäisten lukukohtien selitykset Anu Ylhäisi. Vuoden 1992 raamatunkäännöksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto.

Kuvat

Sivuilla käytettyjen kuvien kuvaajia ja tekijänoikeuksia:

  • Elina Smeds etusivulla ja infosivulla: Johanna Passilahti
  • Raamatun aikajana: Tea Ikonen, Copyright Raamatunlukijain Liitto ry
  • Teksti 6 Danin portti, Tel Dan: Lajoya02, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 24 Joosuan alttari Ebalinvuorella: Elad Tzur, CC BY 3.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 25 Jeriko, Tel Es-Sultan: Tamar Hayardeni (Tamarah), CC BY 3.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 33 Goljatin nimi ruukunpalassa Gatissa: Prof. Aren Maeir, The Tell es-Safi/Gath Archaeological Project, Bar-Ilan University, Israel. Used by permission.
  • Teksti 34 Daavid-steela, Israel Museum, Jerusalem: Oren Rozen, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 35 Tukimuuri: Ian Scott, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 35 Hiskian tunneli: Omerm, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 38 Megiddon portti: Ian Scott, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 38 Geserin portti: Ian Scott, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 45 Aki Korhonen: Samuel Rönkkö
  • Teksti 47 Lakisin kirje nro 4: General Collections, CC BY 4.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 53 Syntymäkirkko, Betlehem: Neil Ward, CC BY 2.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 53 Hopeinen tähti Syntymäkirkossa: Mark87 at English Wikipedia, Public domain, via Wikimedia Commons
  • Teksti 55 Kapernaum: AVRAM GRAICER, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 55 Kapernaumin synagoga: Eddie Gerald, CC BY-SA 3.0 IGO, via Wikimedia Commons
  • Teksti 62 Gennesaretin järven vene: Berthold Werner, Public domain, via Wikimedia Commons
  • Teksti 67 Kaifaksen luuarkku: deror_avi, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 67 Pilatus-inskriptio: Marion Doss, CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 69 Magdala: AVRAMGR, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 69 Magdalan synagoga: AVRAM GRAICER, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons
  • Teksti 73 Pietari Savolainen: Eetu Linnankivi

Raamatun kirjojen lyhenteet

Vanha testamentti

1. Moos. Ensimmäinen Mooseksen kirja
2. Moos. Toinen Mooseksen kirja
3. Moos. Kolmas Mooseksen kirja
4. Moos. Neljäs Mooseksen kirja
5. Moos. Viides Mooseksen kirja
Joos. Joosuan kirja
Tuom. Tuomarien kirja
Ruut Ruutin kirja
1. Sam. Ensimmäinen Samuelin kirja
2. Sam. Toinen Samuelin kirja
1. Kun. Ensimmäinen kuninkaiden kirja
2. Kun. Toinen kuninkaiden kirja
1. Aik. Ensimmäinen aikakirja
2. Aik. Toinen aikakirja
Esra Esran kirja
Neh. Nehemian kirja
Est. Esterin kirja
Job Jobin kirja
Ps. Psalmien kirja
Sananl. Sananlaskujen kirja
Saarn. Saarnaajan kirja
Laul. l. Laulujen laulu
Jes. Jesajan kirja
Jer. Jeremian kirja
Valit. Valitusvirret
Hes. Hesekielin kirja
Dan. Danielin kirja
Hoos. Hoosean kirja
Joel Joelin kirja
Aam. Aamoksen kirja
Ob. Obadjan kirja
Joona Joonan kirja
Miika Miikan kirja
Nah. Nahumin kirja
Hab. Habakukin kirja
Sef. Sefanjan kirja
Hagg. Haggain kirja
Sak. Sakarjan kirja
Mal. Malakian kirja

Uusi testamentti

Matt. Evankeliumi Matteuksen mukaan
Mark. Evankeliumi Markuksen mukaan
Luuk. Evankeliumi Luukkaan mukaan
Joh. Evankeliumi Johanneksen mukaan
Ap. t. Apostolien teot
Room. Kirje roomalaisille
1. Kor. Ensimmäinen kirje korinttilaisille
2. Kor. Toinen kirje korinttilaisille
Gal. Kirje galatalaisille
Ef. Kirje efesolaisille
Fil. Kirje filippiläisille
Kol. Kirje kolossalaisille
1. Tess. Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
2. Tess. Toinen kirje tessalonikalaisille
1. Tim. Ensimmäinen kirje Timoteukselle
2. Tim. Toinen kirje Timoteukselle
Tit. Kirje Titukselle
Filem. Kirje Filemonille
Hepr. Kirje heprealaisille
Jaak. Jaakobin kirje
1. Piet. Ensimmäinen Pietarin kirje
2. Piet. Toinen Pietarin kirje
1. Joh. Ensimmäinen Johanneksen kirje
2. Joh. Toinen Johanneksen kirje
3. Joh. Kolmas Johanneksen kirje
Juud. Juudaksen kirje
Ilm. Johanneksen ilmestys
Jaa sivu:
img

Raamatun lukeminen antaa minulle voimaa tavalliseen arkeen, lohtua vaikeisiin elämäntilanteisiin ja toivoa tulevaisuuteen. Lisäksi se syventää suhdettani Jumalaan ja opettaa tuntemaan Häntä paremmin. Luen Raamattua yksin ja yhdessä ystävieni kanssa, joista molemmat ovat minulle tärkeitä tapoja tutustua Jumalan Sanaan.

– Elina Smeds