“Menetimme lopulta kaiken toivon.”
| Edellinen teksti | Seuraava teksti |
Kuuntele podcastina
Ap. t. 27:20–26, 39–44
20 Moneen päivään emme nähneet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi ankarana, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä.
21 Mutta silloin, kun emme pitkään aikaan olleet saaneet syödyksikään mitään, Paavali nousi toisten keskeltä ja sanoi: ”Miehet! Teidän olisi pitänyt uskoa minua eikä lähteä Kreetasta. Silloin olisitte välttäneet nämä vastukset ja vahingot. 22 Mutta nyt kehotan teitä pysymään rohkealla mielin. Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu. 23 Viime yönä näet vierelläni seisoi sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä palvelen. 24 Enkeli sanoi: ’Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat.’ 25 Pysykää siis rohkeina, miehet! Minä luotan Jumalaan ja uskon, että käy niin kuin minulle on sanottu. 26 Jollekin saarelle me vielä ajaudumme.”
39 Aamun valjetessa merimiehet eivät tunteneet edessä olevaa maata, mutta he huomasivat matalarantaisen poukaman ja päättivät yrittää ohjata laivan sinne. 40 He katkaisivat ankkuriköydet ja antoivat ankkurien jäädä mereen, ja kun peräsinairot oli päästetty köysistään, he nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti. 41 Laiva kuitenkin ajautui päin särkkää ja törmäsi siihen. Keula juuttui tiukasti paikoilleen, ja aallokossa perä alkoi hajota liitoksistaan. 42 Sotamiehet aikoivat silloin tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla pakoon. 43 Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan 44 ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin.
Oletko ollut joskus kuolemanvaarassa?
Jos olet joskus ollut myrskyssä, voit kuvitella Paavalia kuljettaneen purjelaivan miehistön tunteita. Kaikki epäolennainen saa jäädä, vain oman hengen pelastaminen tulee tärkeäksi. Kovassa myrskyssä ei pysty syömään eikä nukkumaan, eli fyysiset voimat hupenevat hyvin nopeasti. Mutta mitä Paavali teki tällä myrskyisällä Välimeren-risteilyllä? Hän oli matkalla Roomaan tuomittavaksi keisarin edessä, mistäpä muusta kuin evankeliumin julistamisesta!
Paavali sai Jumalalta rohkaisun paitsi itselleen myös matkakumppaneilleen. Emme tiedä, otettiinko vangin sanat todesta keskellä myrskyä, mutta kun kaikki todella pelastuivat ja Paavalin sanat osoittautuivat todeksi, hän varmasti sai arvon muiden silmissä. Laiva jäi kiinni Maltan hiekkarannalle, ja monien vaikeuksien jälkeen kaikki pelastuivat, aivan kuten enkeli oli Paavalille ilmoittanut.
Kun elämässä on kovia myrskyjä ja vaikeuksia, on joskus vaikea luottaa Jumalan hyviin lupauksiin. Mutta kun saa kokea Jumalan avun kerta toisensa jälkeen – kuten Paavali oli lähetysmatkoillaan kokenut – oppii vähitellen luottamaan ja jakamaan luottamusta muillekin. Kristitty ihminen joutuu samoihin myrskyihin kuin muutkin, mutta hänellä on toivo ja turva Jumalassa.
1. Kor. 15:57
| Edellinen teksti | Seuraava teksti |