2 1 Kun Daavidin päivät lähestyivät loppuaan, hän neuvoi poikaansa Salomoa näin:
2 ”Minä olen nyt menossa sitä tietä, jota meidän kaikkien on mentävä. Ole sinä luja, ole mies! 3 Muista, mihin Herra, sinun Jumalasi, sinua velvoittaa. Kulje hänen teitään ja noudata hänen säädöksiään ja määräyksiään, hänen lakejaan ja hänen liittonsa ehtoja, jotka ovat Mooseksen laissa. Silloin menestyt kaikessa mitä teet ja kaikkialla minne käännyt, 4 ja silloin toteutuu se, minkä Herra on minusta sanonut: ’Jos poikasi pysyvät oikealla tiellä ja ovat koko sydämestään ja sielustaan vilpittömiä minua kohtaan, Israelin valtaistuimella on aina oleva sinun sukuusi kuuluva mies.’
5 ”Sinä tiedät myös, mitä Joab, Serujan poika, on minulle tehnyt, tiedät, mitä hän teki kahdelle Israelin sotaväen päällikölle, Abnerille, Nerin pojalle, ja Jeterin pojalle Amasalle. Hän tappoi heidät, vuodatti rauhan aikana verta kuin sodassa ikään. Hän tahrasi viattomalla verellä vyötäistensä vyön ja jalkojensa kengät. 6 Toimi sinä niin kuin viisaaksi näet äläkä anna hänen nyt harmaapäänäkään päästä rauhassa tuonelaan. 7 Mutta gileadilaisen Barsillain poikia kohtele ystävän tavoin ja anna heille edelleen sija ruokapöydässäsi, sillä ystävänä hekin kohtelivat minua, kun pakenin veljeäsi Absalomia.
8 ”Luonasi on myös Simei, Geran poika, benjaminilainen Bahurimista. Hän kirosi minua pahasti sinä päivänä, jolloin menin Mahanaimiin. Mutta kun hän sitten tuli Jordanille minua tapaamaan, minä vannoin hänelle Herran nimeen: ’Totisesti, minä en surmaa sinua.’ 9 Älä sinä kuitenkaan jätä häntä rankaisematta. Sinä olet viisas ja tiedät kyllä, miten voit toimittaa hänet alas tuonelaan harmaat hiukset veressä.”
10 Niin Daavid meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin. 11 Neljäkymmentä vuotta hän oli ollut Israelin kuninkaana. Hebronissa hän hallitsi seitsemän vuotta, Jerusalemissa kolmenkymmenenkolmen vuoden ajan. 12 Salomo nousi isänsä Daavidin valtaistuimelle, ja hänen kuninkuutensa vahvistui lujaksi.
13 Adonia, Haggitin poika, tuli Salomon äidin Batseban luo, ja Batseba kysyi: ”Tuletko ystävänä?” ”Tulen”, hän vastasi 14 ja sanoi: ”Minulla on sinulle asiaa.” ”Puhu”, Batseba sanoi. 15 Niin hän sanoi: ”Sinä tiedät, että kuninkuus kuului minulle ja koko Israel odotti, että minusta tulee kuningas. Mutta niin ei käynytkään, vaan kuninkaaksi tuli veljeni Salomo. Toden totta, se oli Herran tahto. 16 Yhtä asiaa nyt sinulta pyydän, älä kiellä sitä minulta.” ”Puhu”, sanoi Batseba. 17 Ja Adonia sanoi: ”Pyydä kuningas Salomolta, että hän antaisi sunemilaisen Abisagin minulle vaimoksi. Sinulta hän ei sitä kiellä.” 18 Batseba vastasi: ”Hyvä on. Minä puhun puolestasi kuninkaalle.”
19 Batseba meni kuningas Salomon luo puhumaan Adonian puolesta. Kuningas nousi istuimeltaan, tuli häntä vastaan ja kumarsi maahan hänen edessään. Sitten hän taas asettui valtaistuimelleen, ja myös kuninkaan äidille tuotiin istuin. Batseba istuutui Salomon oikealle puolelle 20 ja sanoi: ”Minulla on sinulle pieni pyyntö, suostuthan siihen.” Kuningas sanoi hänelle: ”Pyydä, äitini, minä en asetu vastaan.” 21 Batseba sanoi: ”Anna sunemilainen Abisag veljellesi Adonialle vaimoksi.”
22 Kuningas Salomo vastasi äidilleen: ”Miksi sinä pyydät Adonialle sunemilaista Abisagia? Pyydä hänelle yksin tein kuninkuutta! Onhan hän vanhempi veljeni ja onhan hänellä puolellaan pappi Abjatar ja Joab, Serujan poika.” 23 Ja kuningas Salomo vannoi Herran kautta: ”Kohdatkoon minua Jumalan viha nyt ja aina, jollei Adonia maksa puheitaan hengellään! 24 Niin totta kuin Herra elää, hän, joka on ollut tukenani ja lupauksensa mukaisesti on antanut isäni Daavidin valtaistuimen minulle ja minun suvulleni: vielä tänään Adonia kuolee!”
25 Kuningas Salomo antoi tehtävän Benajalle, Jojadan pojalle, ja tämä lähti Adonian luo ja surmasi hänet.
26 Pappi Abjatarille kuningas sanoi: ”Mene maatilallesi Anatotiin, sillä sinä olet kuoleman oma. Minä en kuitenkaan sinua surmaa, koska olet isäni Daavidin aikana kantanut Herran, minun Jumalani, arkkua ja kokenut samat vaivat kuin isänikin.” 27 Näin Salomo erotti Abjatarin Herran papin virasta ja toteutti sen, mitä Herra oli Silossa sanonut Eelin suvusta.
28 Kun Joab sai kuulla tästä, hän pakeni pyhäkkötelttaan ja tarttui alttarin sarviin. Hän oli asettunut Adonian puolelle, vaikka ei aikoinaan ollut kannattanut Absalomia. 29 Salomolle kerrottiin: ”Joab on paennut pyhäkkötelttaan ja on siellä alttarin ääressä.” Salomo lähetti kysymään Joabilta: ”Mikä sinun on, kun olet paennut alttarin turviin?” Joab vastasi: ”Minä pelkäsin sinua ja pakenin Herran luo.” Silloin kuningas Salomo lähetti sinne Benajan, Jojadan pojan, sanoen: ”Mene ja tapa hänet.”
30 Benaja meni pyhäkkötelttaan ja sanoi Joabille: ”Kuningas käskee sinun lähteä täältä.” Joab vastasi: ”En lähde. Mieluummin kuolen tähän.” Benaja palasi kuninkaan luo ja kertoi, millaisen vastauksen hän oli Joabilta saanut. 31 Kuningas sanoi hänelle: ”Tee Joabin mielen mukaan. Lyö hänet kuoliaaksi ja hautaa hänet. Siten puhdistat minut ja isäni suvun siitä viattomasta verestä, jonka hän vuodatti. 32 Herra on lukeva Joabin kuoleman hänen omaksi syykseen. Hänhän kävi kahden itseään oikeamielisemmän ja paremman miehen kimppuun, kun hän isäni Daavidin tietämättä tappoi miekallaan Nerin pojan Abnerin, Israelin sotaväen päällikön, ja Jeterin pojan Amasan, Juudan sotaväen päällikön. 33 Jääköön näiden miesten surma ikuisesti Joabin ja hänen sukunsa syyksi. Mutta Daavidille ja hänen jälkeläisilleen, hänen valtakuntansa ja kuninkuutensa perijöille, Herra suokoon ainaisen rauhan.”
34 Niin Benaja, Jojadan poika, meni ja löi Joabin kuoliaaksi. Hänet haudattiin kotipaikalleen autiomaan laitaan. 35 Kuningas asetti Benajan, Jojadan pojan, hänen jälkeensä sotaväen päälliköksi, ja Abjatarin sijalle kuningas asetti pappi Sadokin.
36 Kuningas kutsutti Simein luokseen ja sanoi hänelle: ”Rakenna itsellesi talo Jerusalemiin ja pysy täällä, älä poistu kaupungista minnekään. 37 Jos lähdet pois ja menet Kidroninlaakson yli, silloin sinä kuolet, tiedä se, ja se on oma syysi.” 38 Simei vastasi kuninkaalle: ”Hyvä on. Niin kuin herrani ja kuninkaani on määrännyt, niin hänen palvelijansa tekee.”
Simei asui sitten pitkään Jerusalemissa. 39 Mutta kolmen vuoden kuluttua kaksi hänen orjaansa karkasi Gatin kuninkaan Akisin, Maakan pojan luo. Simeille kerrottiin, että hänen orjansa olivat Gatissa. 40 Hän satuloi aasinsa, lähti Gatiin Akisin luo hakemaan orjiaan ja toi heidät pois.
41 Salomo sai tietää, että Simei oli lähtenyt Jerusalemista Gatiin ja tullut takaisin. 42 Kuningas kutsui Simein luokseen ja sanoi hänelle: ”Enkö minä vannottanut sinua Herran nimeen ja varoittanut sinua? Enkö minä tehnyt sinulle tiettäväksi, että niin pian kuin poistut täältä, olet kuoleman oma? Sinä sanoit silloin minulle: ’Hyvä on, minä teen niin kuin käsket.’ 43 Mikset sitten ole noudattanut Herran nimeen vannottua valaa etkä minun käskyäni?” 44 Ja kuningas sanoi vielä Simeille: ”Sinä tiedät hyvin, mitä pahaa olet tehnyt isälleni Daavidille! Nyt Herra kääntää sinun pahuutesi itseäsi vastaan. 45 Mutta kuningas Salomo on oleva siunattu, ja Herra pitää Daavidin valtaistuimen ikuisesti vahvana.” 46 Kuningas lähetti Benajan, Jojadan pojan, ottamaan Simein hengiltä, ja niin hän kuoli. Kuninkuus oli nyt lujasti Salomon käsissä.
3 1 Salomo sai faraon tyttären vaimokseen; näin hänestä tuli Egyptin kuninkaan vävy. Hän toi vaimonsa Daavidin kaupunkiin siksi aikaa, että sai valmiiksi palatsinsa, Herran temppelin ja Jerusalemin ympärysmuurin. 2 Kansa uhrasi edelleenkin uhrikukkuloilla, koska Herralle omistettua temppeliä ei vielä ollut rakennettu. 3 Salomo rakasti Herraa ja noudatti isänsä Daavidin säädöksiä. Silti hän uhrasi ja suitsutti kukkuloilla.
4 Kuningas meni Gibeoniin uhraamaan, sillä siellä oli tärkein uhrikukkula. Salomo uhrasi sen alttarilla tuhat polttouhria. 5 Gibeonissa Herra ilmestyi Salomolle yöllä unessa. Jumala sanoi: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.” 6 Salomo vastasi: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi palvelijallesi, isälleni Daavidille, kun hän vilpittömänä ja oikeamielisenä vaelsi teitäsi ja oli sinulle uskollinen. Sinun suosiosi säilyi runsaana loppuun saakka, sinä annoit hänelle pojan, joka tänään istuu hänen valtaistuimellaan. 7 Herra, minun Jumalani, sinä olet tehnyt minusta kuninkaan isäni Daavidin jälkeen, vaikka olen vain nuori poika, joka ei tiedä minne mennä, mitä tehdä. 8 Palvelijasi on keskellä kansaa, jonka olet valinnut, keskellä ihmispaljoutta, jolla ei ole mittaa eikä määrää. 9 Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa.”
10 Tämä pyyntö oli Herralle mieleen, 11 ja hän sanoi Salomolle: ”Koska esitit tällaisen pyynnön, koska et halunnut pitkää ikää, et rikkautta etkä vihollistesi kuolemaa, vaan pyysit ymmärrystä osataksesi hallita oikein, 12 minä teen niin kuin pyysit. Minä annan sinulle niin viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, ettei kaltaistasi ole ennen ollut eikä ole jälkeesikään tuleva. 13 Mutta minä annan sinulle myös sellaista, mitä et pyytänyt: annan rikkautta ja kunniaa, niin ettei kuninkaiden joukossa koko elinaikanasi ole sinulle vertaa. 14 Ja jos vaellat minun teitäni säädösteni ja määräysteni mukaisesti, niin kuin isäsi Daavid vaelsi, minä annan sinulle pitkän iän.”
15 Salomo heräsi; tämä oli tapahtunut unessa. Hän palasi Jerusalemiin, meni Herran liitonarkun eteen ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja ja järjesti pidot koko väelleen.
16 Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä, 17 ja toinen heistä sanoi: ”Herrani, kuule minua! Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä, kun minä synnytin lapsen. 18 Ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. 19 Tuon naisen poika kuoli yöllä, hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. 20 Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin, ja niin hän pani lapsen viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. 21 Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika!” 22 Toinen nainen sanoi: ”Tuo ei ole totta! Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli!” Toinen vastasi: ”Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää!” Näin he riitelivät kuninkaan edessä.
23 Kuningas sanoi: ”Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta, kuollut poika on toisen ja elävä hänen.” 24 ”Hakekaa minulle miekka”, kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. 25 Hän antoi käskyn: ”Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle.” 26 Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: ”Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä!” Mutta toinen sanoi: ”Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!” 27 Silloin kuningas lausui: ”Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä. Hän on lapsen äiti.”
28 Kautta koko Israelin levisi tieto tuomiosta, jonka kuningas oli antanut. Kaikki alkoivat kunnioittaa kuningasta, sillä he näkivät nyt, että hän oli saanut Jumalalta viisauden tuomita ja hallita oikein.
