“Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon.”

Edellinen teksti Seuraava teksti

1. Moos. 45:1–15

1 Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: ”Pois täältä kaikki!” Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli. 2 Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen. 3 Joosef sanoi veljilleen: ”Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?” Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään.

4 Joosef sanoi veljilleen: ”Tulkaa tänne minun luokseni.” He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi: ”Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. 5 Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. 6 Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa. 7 Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. 8 Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi.

9 ”Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: ’Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni, 10 niin saatte asua minun lähelläni Gosenin maakunnassa, sinä, poikasi ja heidän lapsensa. Te saatte tuoda tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun teille kuuluvan. 11 Minä huolehdin sinun elatuksestasi, niin ettet sinä eikä sinun perheesi tai kukaan muukaan väestäsi jää puutteeseen, sillä nälkävuosia on vielä viisi jäljellä.’ 12 Näettehän omin silmin, ja veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille. 13 Kertokaa vielä isälleni, miten korkeassa asemassa minä olen Egyptissä ja mitä kaikkea olette nähneet, ja tuokaa isä kiireesti tänne.”

14 Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. 15 Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.

Lue laajemmin: 1. Moos. 45:1–46:7

45 1 Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: ”Pois täältä kaikki!” Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli. 2 Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen. 3 Joosef sanoi veljilleen: ”Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?” Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään.

4 Joosef sanoi veljilleen: ”Tulkaa tänne minun luokseni.” He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi: ”Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. 5 Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. 6 Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa. 7 Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. 8 Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi.

9 ”Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: ’Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni, 10 niin saatte asua minun lähelläni Gosenin maakunnassa, sinä, poikasi ja heidän lapsensa. Te saatte tuoda tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun teille kuuluvan. 11 Minä huolehdin sinun elatuksestasi, niin ettet sinä eikä sinun perheesi tai kukaan muukaan väestäsi jää puutteeseen, sillä nälkävuosia on vielä viisi jäljellä.’ 12 Näettehän omin silmin, ja veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille. 13 Kertokaa vielä isälleni, miten korkeassa asemassa minä olen Egyptissä ja mitä kaikkea olette nähneet, ja tuokaa isä kiireesti tänne.”

14 Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. 15 Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan.

16 Kun tieto Joosefin veljien saapumisesta tuli faraon hoviin, se oli mieleen faraolle ja hänen hovimiehilleen. 17 Farao sanoi Joosefille: ”Sano veljillesi näin: ’Kuormatkaa juhtanne ja lähtekää Kanaaninmaahan. 18 Tuokaa sieltä isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptistä löytyy, ja te saatte yllin kyllin nauttia maan antimista.’ 19 Saat myös sanoa heille näin: ’Ottakaa Egyptistä vaunuja mukaanne vaimojanne ja lapsianne varten, käykää hakemassa isänne ja palatkaa tänne. 20 Älkää olko huolissanne tavaroista, sillä teille kuuluu kaikki, mikä Egyptissä on parasta.'”

21 Jaakobin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon lupauksen mukaisesti sekä evästä matkaa varten. 22 Hän antoi heille kaikille uudet juhlavaatteet, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa sekeliä hopeaa ja viisi uutta pukua. 23 Lisäksi hän lähetti isälleen kymmenen Egyptin parhailla tuotteilla kuormattua aasia sekä kymmenen aasintammaa, joilla oli kuormanaan viljaa, leipää ja muuta matkaevästä. 24 Sitten hän päästi veljensä lähtemään ja sanoi heille: ”Älkää riidelkö matkalla.”

25 Joosefin veljet lähtivät Egyptistä ja saapuivat Kanaaninmaahan isänsä Jaakobin luo. 26 He kertoivat hänelle: ”Joosef on elossa! Hän on koko Egyptin maan valtias!” Mutta Jaakobin mieli oli turtunut eikä hän uskonut heitä. 27 Vasta kun he kertoivat kaiken, mitä Joosef oli heille sanonut, ja kun Jaakob näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä hakemaan, hänen henkensä elpyi. 28 Hän sanoi: ”Se on sittenkin totta! Poikani Joosef elää! Minä lähden Egyptiin, että saan nähdä hänet ennen kuin kuolen.”

46 1 Niin Israel lähti liikkeelle ja otti mukaan kaiken väkensä ja omaisuutensa. Kun hän saapui Beersebaan, hän uhrasi teurasuhreja isänsä Iisakin Jumalalle. 2 Yöllä Jumala sanoi Israelille näyssä: ”Jaakob, Jaakob!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” 3 Jumala sanoi: ”Minä olen Jumala, isäsi Jumala. Älä pelkää lähteä Egyptiin, minä teen sinusta siellä suuren kansan. 4 Minä itse tulen sinun mukanasi Egyptiin ja tuon sinut sieltä myös takaisin. Ja Joosef on painava sinun silmäsi kiinni.”

5 Jaakob lähti Beersebasta, ja hänen poikansa kuljettivat hänet sekä lapsensa ja vaimonsa Egyptiin niillä vaunuilla, jotka farao oli lähettänyt noutamaan häntä. 6 He ottivat karjansa ja kaiken muun omaisuutensa, jonka olivat Kanaaninmaassa hankkineet, ja niin Jaakob ja koko hänen sukunsa tulivat Egyptiin. 7 Jaakob vei kaikki poikansa ja pojanpoikansa, tyttärensä ja poikiensa tyttäret, koko sukunsa mukanaan Egyptiin.

Pidätkö onnellisista lopuista?

Joosef oli ollut nuori joutuessaan Egyptiin. Hänellä oli varmasti ollut ikävä perhettään, ehkä erityisesti isäänsä Jaakobia, johon hänellä oli äidin kuoltua syntynyt aivan erityinen suhde. Joosef oli juuri edellä kuullut, miten murheissaan Jaakob oli ollut Joosefin katoamisesta ja siitä riskistä, että Benjaminille kävisi nyt samoin. Joosef kunnioitti isäänsä ja tämän murhe ja pelko kosketti häntä syvästi.

Joosef ei voinut enää peittää tunteitaan ja esiintyä tuntemattomana omille veljilleen. Hän itki kerralla monet pelon, pettymyksen ja ikävän itkut, joita hän oli vuosien varrella joutunut nielemään. Vihdoinkin hänen ympärillään oli perhe ja hänellä olisi mahdollisuus nähdä isänsä. Joosef tiesi faraon unen perusteella, että nälänhätä jatkuisi vielä pitkään, joten siksikin oli tärkeää, että koko perhe tulisi Egyptiin, missä ruokaa riitti kaikille. Joosef ei syytellyt veljiään, vaan näki Jumalan johdatuksen vaikeissakin vaiheissa.

Vaikeuksien keskellä Jumalan läsnäoloa on joskus vaikea huomata, mutta kun aikaa kuluu, niidenkin tarkoitus voi aueta. Mutta vaikka jotkut vaikeudet ja kärsimykset jäisivätkin kysymysmerkeiksi, voi silti luottaa siihen, että Jumala ei ole hylännyt. Hän ei vie minnekään, missä hän ei jo edeltä olisi.

”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.”
Kol. 3:12
Keskustelukysymyksiä ja ryhmätehtävä

Tehtävä ryhmälle ennen keskustelua

Mennään pareittain ja tutkitaan tekstissä esiintyviä tunteita. Jotkut parit tutkivat Joosefin tunteita, toiset Joosefin veljien tunteita.

Ohjeistus: Kirjoita lista tutkimasi henkilön tunteista niiden esiintymisjärjestyksessä.
Purku: Luetaan listat kaikille ääneen, ensin Joosefin, sitten veljien tunteet.

Keskustelukysymyksiä

  1. Mitkä asiat tässä kertomuksessa hämmästyttävät sinua? Miksi?
  2. Millainen suhde sinulla on omiin sisaruksiisi? Miksi sisaruskateus on niin yleistä?
  3. Miten Joosefin olisi luullut kohtelevan veljiään kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut?
  4. Mikä oli Joosefin ensimmäinen kysymys? Mitä voimme päätellä siitä?
  5. Mitä eroa on surun ja ikävän itkemisessä siihen, että itkee syntiensä takia?
  6. Mitkä Joosefin sanat osoittavat hänen luottamuksensa Jumalaan?
  7. Oletko itse joskus löytänyt uskon näkökulman johonkin tapahtuneeseen, joka inhimillisesti katsoen näytti suurelta vastoinkäymiseltä tai jopa tappiolta? Mieti tai kerro.
  8. Millä tavalla Joosefia voi pitää Jeesuksen esikuvana tämän raamatunkohdan perusteella?
  9. Mitä mieltä olet ajatuksesta ”Väkivaltaa vastaan taistellaan anteeksiantamuksella”?
  10. Millaisia ristiriitoja anteeksiantamuksella olisi voitu ratkaista omassa elämässäsi / yhteiskunnassa / maailmanhistoriassa?
  11. Mistä saan voiman antaa anteeksi?
Edellinen teksti Seuraava teksti
Jaa sivu: