“Veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.”

Edellinen teksti Seuraava teksti

1. Moos. 42:1–8

1 Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: ”Mitä te siinä vain katsotte toisianne? 2 Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi.” 3 Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4 Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

5 Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä. 6 Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

7 Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: ”Mistä te tulette?” He vastasivat: ”Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan.” 8 Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä.

Lue laajemmin: 1. Moos. 42:1–38

1 Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: ”Mitä te siinä vain katsotte toisianne? 2 Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi.” 3 Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4 Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

5 Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä. 6 Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

7 Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: ”Mistä te tulette?” He vastasivat: ”Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan.” 8 Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä. 9 Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: ”Vakoojia te olette! Olette vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi helpointa tunkeutua.” 10 He vastasivat: ”Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa. 11 Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.” 12 Mutta Joosef sanoi: ”Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua.” 13 He sanoivat: ”Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole.” 14 Joosef sanoi: ”Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette. 15 Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää! 16 Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!” 17 Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

18 Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: ”Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies. 19 Voitte osoittaa rehellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne. 20 Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte puhuneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla.”

Veljet suostuivat tähän 21 ja sanoivat toisilleen: ”Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa.” 22 Ruuben sanoi heille: ”Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan.” 23 Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä. 24 Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

25 Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten. 26 He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle. 27 Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa. 28 Hän sanoi veljilleen: ”Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!” Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: ”Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?”

29 Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan vel- jekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: 30 ”Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata. 31 Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia. 32 Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.’ 33 Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: ’Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne 34 ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'”

35 Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät. 36 Heidän isänsä Jaakob sanoi: ”Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!” 37 Silloin Ruuben sanoi isälleen: ”Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin.” 38 Mutta Jaakob sanoi: ”Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan.”

Mitä ajattelet kostamisesta?

Faraon uni ja Joosefin sille antama selitys oli käynyt toteen: seitsemän yltäkylläisen vuoden jälkeen oli tullut nälänhätä. Egyptissä tähän oli varauduttu ja Joosefin neuvojen mukaan laitettu viljaa varastoon katovuosien varalle. Naapurimaista loppui ruoka ja viljanostajia alkoi virrata Egyptiin. Jaakobinkin perheen ruokavarastot tyhjenivät ja isä lähetti Joosefin kymmenen veljeä viljanhakumatkalle.

Nälkäisten veljien saapuessa Joosefin eteen tällä olisi ollut loistava tilaisuus kostaa. Ainakin olisi luullut hänen sanovan piikikkäästi: ”Mitäs minä sanoin..!”  Sillä nythän tapahtui juuri se, minkä Joosef oli aikanaan unessa nähnyt: veljet kumarsivat häntä. Joosef kuitenkin kieltäytyi kostamasta.

Tekisikö sinun joskus mieli antaa takaisin oikein kunnolla, kostaa niin että tuntuu? Mitä sillä lopulta voittaisit? Anteeksiantaminen osoittaa paljon suurempaa voimaa kuin kosto. Se, joka antaa anteeksi, on entistä vahvempi, koska hänen ei enää tarvitse kantaa katkeruuden painolastia. Joosefistakin oli tullut Jumalan koulussa vahva, ja siksi hänellä oli myös terve itsetunto. Hän laittoi veljensä koetukselle – ei kiusatakseen tai kostaakseen, vaan koska tiesi, mikä heille itselleen olisi parasta. Joosef halusi koko perheen luokseen.

”Autuaita (ovat) ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.”
Matt. 5:7
Keskustelukysymyksiä
  1. Millä tavalla Jaakob edelleen jatkoi epätasa-arvoista suhtautumistaan poikiaan kohtaan?
  2. Mitä luulet veljesten miettineen pitkällä matkallaan Egyptiin?
  3. Millaisia tunteita Joosef ehkä koki, kun hän tunnisti nälkiintyneet veljensä?
  4. Onko sinun vaikea antaa anteeksi jollekin ihmiselle?
  5. Miksi anteeksi antaminen on usein vaikeampaa kuin kostaminen?
Edellinen teksti Seuraava teksti
Jaa sivu: