11 – Viha vallitsee

¹ Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena. ² Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista.

Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heistä isälleen. ³ Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun. ⁴ Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.

⁵ Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän. ⁶ Hän näet sanoi heille: ”Kuulkaapa, millaista unta minä näin! ⁷ Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.” ⁸ Veljet sanoivat hänelle: ”Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?” Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.

⁹ Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: ”Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni.” ¹⁰ Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljil- leen, isä nuhteli häntä: ”Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?” ¹¹ Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä tapaukset jäivät askarruttamaan.

¹² Kerran, kun Joosefin veljet olivat menneet paimentamaan isänsä lampaita ja vuohia Sikemin seuduille, ¹³ Israel sanoi Joosefille: ”Veljesi ovat karjan kanssa Sikemissä. Sinun pitäisi mennä sinne heidän luokseen.” Joosef vastasi: ”Hyvä on, isä.” ¹⁴ Ja Jaakob sanoi hänelle: ”Mene katsomaan, miten veljesi ja karja voivat, ja tule sitten kertomaan minulle.” Hän lähetti Joosefin matkaan Hebroninlaaksosta, ja Joosef meni Sikemiin.

¹⁵ Kun Joosef kierteli kaupungin lähistöllä etsimässä veljiään, muuan mies tuli häntä vastaan ja kysyi: ”Mitä etsit?” ¹⁶ Joosef vastasi: ”Etsin veljiäni. Oletko nähnyt heitä ja heidän laumojaan?” ¹⁷ Mies sanoi: ”He ovat lähteneet täältä pois. Minä kuulin heidän sanovan: ’Mennään Dotaniin.'” Niin Joosef lähti veljiensä perään ja löysi heidät Dotanista. ¹⁸ He näkivät hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt heidän luokseen, he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan. ¹⁹ He sanoivat toisilleen: ”Tuolla se unien näkijä nyt tulee. ²⁰ Tapetaan hänet, heitetään hänet johonkin kaivoon ja sanotaan, että peto on hänet syönyt. Sittenhän nähdään, miten hänen unensa käyvät toteen.”

²¹ Mutta kun Ruuben kuuli tämän, hän tahtoi pelastaa Joosefin heidän käsistään ja sanoi: ”Ei sentään lyödä häntä hengiltä. ²² Älkää vuodattako verta. Heittäkää hänet tuonne syrjäiseen kaivoon, mutta älkää vahingoittako häntä.” Näin hän sanoi pelastaakseen Joosefin heidän käsistään ja viedäkseen hänet takaisin isänsä luo.

²³ Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa ²⁴ ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.

²⁵ Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina. ²⁶ Silloin Juuda sanoi veljilleen: ”Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet? ²⁷ Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme.” Hänen veljensä olivat samaa mieltä. ²⁸ Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.

²⁹ Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa. ³⁰ Hän meni veljiensä luo ja sanoi: ”Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?” ³¹ Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen. ³² Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: ”Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei.” ³³ Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: ”Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!” ³⁴ Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa. ³⁵ Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: ”Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.” Ja isä itki Joosefia.

³⁶ Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.